Keski-Uudenmaan Vapaa-ajattelijat ry
Etusivu Hallitus Liittyminen Historia Säännöt Linkki-
vinkki

Uskonnottomien osallistuminen uskonnollisiin tilaisuuksiin

Elämän varrella joudumme osallistumaan erilaisiin sukulaisten tai muiden läheisten seremoniallisiin tilaisuuksiin sekä julkisiin juhlatilaisuuksiin. Tällaisia ovat mm. ristiäiset, häät, konfirmaatio, hautajaiset ja esim. varusmiesten vala- ja paraatitilaisuudet,  koulujen, oppilaitosten ja yliopistojen tilaisuudet sekä erilaiset valtiolliset juhlat. Näissä osana ohjelmaa  on usein uskonnollisia menoja: rukoilua seisomaan nousten, uskontunnustamista, virrenveisuuta, uskonnolliseen lauluun osallistumista, papin tai muiden pitämien uskonnollisia elementtejä sisältävien puheiden kuuntelua yms.

Tilaisuuksien järjestäjät eivät valitettavasti useinkaan tiedosta, että osallistujien joukossa voi olla uskonnottomia tai muita uskoja tunnustavia henkilöitä. Järjestäjä ei yleensä tiedä, että tällainen "pakko-osallistuminen" tuntuu uskonnottomista tai muuta uskontoa tunnustavilta vähintäänkin kiusalliselta, joskus jopa loukkaavalta, erityisesti silloin, kun kaikkien läsnäolijoiden edellytetään osallistuvan näihin menoihin. Miltä tuntuisi vaikkapa se, että kristityn olisi osallistuttava buddhalaisiin tai wiccalaisiin menoihin?

Jonkun mielestä ratkaisuna on se, että on parasta pysyä poissa tällaisista tilaisuuksista. Useimmiten on kuitenkin kyse osallistujalle läheisestä henkilöstä tai asiasta tai osallistujan osallistumisvelvollisuudesta. Poissaolo voi puolestaan ihmetyttää tai jopa loukata tilaisuuden järjestäjää. Joissakin tilaisuuksissa uskonnolliset menot saattavat tulla yllätyksenä osallistujillekin, joten ennakkoon ei aina ole voinut sellaiseen varautua.

Seuraavassa on muutamia ajatuksia ongelman ratkaisuksi:
- Tilaisuuksien järjestäjien on tiedostettava, että osallistujilla yleensä on erilaisia katsomuksia.  
- Tilaisuuden ohjelma on suunniteltava niin, että kenenkään katsomusta ei loukata.
- Yhtenä vaihtoehtona on, että juhlat järjestetään täysin ilman uskonnollista ohjelmaa, mikä monessa tapauksessa (yleiset, laajalle osallistujajoukolle tarkoitetut tilaisuudet ) on täysin mahdollista ja suositeltavaa.
- Toisena mahdollisuutena on, että ohjelma rakennetaan niin, että uskonnolliset ja muut osuudet ovat eri aikaan, jolloin uskonnollisista osuuksista voi halutessaan jäädä pois.
- Eräs mahdollisuus on, että eri ryhmille järjestetään omat tilaisuutensa.

Huomaavainen tilaisuuden järjestäjä ottaa huomioon osallistujien erilaiset katsomukset ja tiedottaa kutsutuille tilaisuuden ohjelmasta sekä mahdollisuudesta osallistua vain hänelle sopiviin osiin. Tämä koskee myös kirkon henkilöstön johdolla suoritettavia tilaisuuksia, joihin osallistuu muitakin kuin kirkon jäseniä.