Miksi kuluttajansuoja ei toimi uskontojen suhteen?

Kuluttajansuojalakimme pyrkii suojelemaan kuluttajia tuotteiden ja palveluiden virheiltä ja puutteilta. Miksi se ei tee samaa uskonnollisten instituutioiden ja liikkeiden palveluiden suhteen? Miksi niille on annettu "lupa" antaa katteettomia lupauksia "ikuisesta elämästä", ”taivas­osuudesta” yms. ja opettaa luonnontieteen vastaisia käsityksiä?

Uskonnolliset instituutiot voidaan lukea kuuluviksi kuluttajansuojalain mukaiseksi elin­keinonharjoittajaksi, joka tarjoaa palveluita, kuten esim. perherituaalit, rippikoulu, jumalan­palvelukset,  ”sielunhoito” jne.,  maksua eli kirkollisveroa vastaan. Lain mukaan palveluiden markkinointi ei saa olla hyvän tavan vastaista eikä siinä saa käyttää kuluttajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimatonta menettelyä ei saa käyttää myöskään asiakassuhteen aikana.

Markkinointia pidetään hyvän tavan vastaisena mm. silloin, kun se loukkaa ihmisarvoa  tai uskonnol­lista vakaumusta. Pienten lasten ”pakottaminen” häneltä mitään kysymättä – eihän hänellä ole siihen vielä edellytyksiäkään - vanhempiensa uskonnollisen instituution (kirkon) jäseneksi on selkeästi hyvän tavan ja sen lisäksi uskonnonvapauden ja ihmisoikeusperiaatteiden vastaista. Niiden mukaan ketään ei voida pakottaa vanhempien tai muiden päätöksellä valitsemaan katsomustaan, sen voi tehdä ainoastaan yksilö itse siinä vaiheessa, kun hänellä on riittävä tieto ja ymmärrys asiasta.

Markkinoinnissa ei myöskään saa käyttää sopimatonta menettelyä, kuten suorittaa harhaanjohtavaa mainontaa tai antaa virheellistä informaatiota palvelun tai tuotteen ominaisuuksista. Katteettomat lupaukset ikuisesta elämästä yms. ovat nimenomaan tällaista virheellistä informaatiota. Koska kukaan ei pysty näyttämään niiden todenperäisyyttä, on se lain mukaan kiellettyä. Eikö tämä ole myös esittäjiensä epärehellisyyttä: opettaa em. asioita ja tuntea luonnontieteen nykykäsitykset maailmasta, jotka ovat yhä kauempana uskontojen esittämistä harhakäsityksistä? Tai sitten se on täydellistä järjen heittämistä narikkaan, mikä on täysin skitsofreenista ja käsittämätöntä touhua.

Edelleen markkinointi on hyvän tavan vastaista , jos siinä suhtaudutaan hyväksyvästi toimintaan, jolla vaarannetaan terveyttä. Uskonnollisilla perusteilla tapahtuva ympärileikkaus on vaarantanut ja edelleenkin vaarantaa terveyttä lukemattomien lasten terveyttä. Sen lisäksi se on törkeää ihmis­oikeuksien – ruumiillinen koskemattomuus – ja uskonnonvapauden loukkausta.

Lain mukaan alaikäisille suunnattua tai alaikäiset yleisesti tavoittavaa markkinointia pidetään hyvän tavan vastaisena erityisesti, jos siinä käytetään hyväksi alaikäisen kokemattomuutta tai herkkä­uskoisuutta, jos se on omiaan vaikuttamaan haitallisesti alaikäisen tasapainoiseen kehitykseen. Mitä muuta esimerkiksi nuorten rippikoulu on kuin alaikäisten kehittymättömyyden ja herkkä­uskoisuuden hyväksikäyttämistä jatkamaan uskonnollisen instituution jäsenyyttä, johon hänet on lapsena pakotettu?

 Lisäksi, mikäli menettely on omiaan heikentämään sellaisten kuluttajien päätöksentekoa, jotka ovat erityisen alttiita vaikuttamiselle ikänsä, vammansa tai herkkäuskoisuutensa vuoksi, menettelyn sopimattomuutta arvioidaan heidän näkökulmastaan. Tässä tulee mieleen esimerkiksi vanhusten herkkäuskoisuuden hyväksikäyttäminen, jolla heidät saadaan pidettyä ”koukussa” ja maksamaan kuuliaisesti jäsenmaksunsa tai jopa testamenttaamaan omaisuutensa seurakunnalle.

 Ja vielä: yritys ei saa pakottaa asiakasta hyväk­symään kohtuuttomia irtisanomis- tms. ehtoja. Nyt kirkosta ei voi erota kuin vasta 18-vuotiaana (tai vanhempien luvalla hieman aikaisemmin), mikä on selvästi kohtuuton irtisanomis­ehto, ottaen vielä huomioon, että jäseneksi otto on useimmiten tapahtunut henkilöä kuulematta.